Tänään se sitten käytiin läpi- syntymäpäivä. Kolme (toistaiseksi) hyväkuntoista pentua tuhertaa emänsä nisillä, lämpölampun loisteessa. Kaksi urosta ja yksi naaras tällä kertaa saldona. Synnytyspäivänä oli 60. tiineyspäivä mikä on ihan normi poikkeama ensikkonartulla ja pienellä poikueella.

Aamuneljältä otin Kenkun pentuhuoneeseen, 9:00 tulivat vedet ja 10:20 syntyi ensimmäinen uros painolltaan 470 g. Seuraavan odotus olikin sitten jo tuskanhien kostuttamaa aikaa. Yhdentoista jälkeen tulleet toiset vedet antoivat ymmärtää, että toistakin pukkaisi pian mutta pennun sijaan tuli vaih vihreää ja hieman mustaakin nestettä. Aloin olla jo varma, että loput pennusta ovat kuolleet. Soitto Tuomo-Sedälle sai minut sitten heittämään sohvalle levyksi ja laittamaan kelloherätyksen puolen tunnin välein. Nyt sitten vain odotettiin. Yksi kellonsoitto oli jäänyt havainnoimatta ja kun kolmen aikaan menin katsomaan tilannetta, oli narttu jo hienosti hoidettuna nisällä. Painoa 430 g. Kenne on pop

Kolmas uros tulikin sitten tunti siskonsa jälkeen, painoa sillä 410 g. Isoja pölliköitä näistä oli kerennyt kehittyä :) Synntyksen kesto oli loppupeleissä ihan normaalia pienelle pentueelle.

Myös isä- Pekka sai nuuhkaisun esikoisestaan ja näytti varsin tyytyväiseltä aikaansaannokseensa.

Tähän vielä kuva lämpimistä tunnelmista: