Noniin, taas elämänsyrjässä kiinni; ainakin jos tuon tilan määritelmä on bloggailu

Kesä kuluu treenatessa. Pekkaparka. Maanantaisin tottikset, tiistaisin henkilöetsintä, keskiviikkoisin purut ja loppuaika *pitäisi* kulua jäljellä plus tietenkin tottiksen kotiläksyjä tehdessä. Pentupentu kasvaa karvan verran per purutreenit joten alkaa olemaan sitä itseluottamusta hieman liikaakin ohjaajaan verrattuna. Onhan se huutava vääryys kun saa pakotteen jos käännöksessä koirasta liikkuu vain pää, ja sekin väärään suuntaan, eik jeh?

Kaksi leiriä takana ja yksi edessä. Maksa (siis ohjaajan) ei kestä enempää.

Hakua ollaan Pekalle otettu nyt kuutisen kertaa, alusta asti maalimiehet valmiina metsässä. Eilen koirasta huomasi, ettei ole enää epäilystä mistä tässä hommassa kyse. Kesähellettä 25 asteen verran iltayhdeksältä mutta sehän ei malinoisia haitannut. Puolustusalueen avaaminen muissa treeneissä on edellämainitusti kasvattanut koiraa ja maalimiehen kanssa taistelu alkaa olemaan jo totista puuhaa. Siirrymme siis ilmaisuharjoituksiin leikin sijasta. Esineruudussa samoin alusta asti esineet valmiina. Vaikka ei aina ihan superbia ole toiminta ohjaajan toimesta aina ollutkaan, rekulla ei mene varpaat suuhun ja aina ollaan opittu uutta. Esine- ja maalimiesmotivaatioissa ei huomauttamista.

Viikonloppuna Koskensalon Markon oppiin. BH-koe lähestyy, halusi sitä eli ei. Luonnetestikin vielä ennen sitä, Hollanninpojat 1,5 viikon päästä kokopukuineen vierailemaan ja KNPV-treenit etenevät (toivottavasti) muutaman askeleen.

Hakutreeneihin pompsahti eilisiltana Nappi-äijänpentu Wäbä! Kyllä oli IHANA katsella vuotiasta, KOMEAA ja KAUNISTA poikaa! Silmät saivat ansaittua lepoa Pekan suskoiraolemuksen jälkeen