Lokakuu se lähestyy päivä päivältä ja alkaapi jo lievästi stressaamaankin, vaikka treenejä on loppuviimein tullut tehtyä melkein jopa mallikkaalla tahdilla. Miltei joka pvä jotain. Tottiksessa ollaan luotu tilaa ja tunnetta sekä treenattu noutojen varaslähtöjä pois. Jäljellä ovat nyt, ainakin tämän- ja eilispäiväisten perusteella, esineet ja kulmat kunnossa; vielä kun ohjaaja oppii sen lähetyksen ja paineenluonnin. Pitkää, pitkää nurmea oli tänään alustana mutta mallikkaasti meni kärsä kanveesissa Pekkanen. Sairasen Jenni on etävalmentanut videoitujen harjoitusten kautta -ja sen kyllä näkee: koiran työskentely vahvistuu treeni treeniltä. Tottiksessa olenkin sitten melko pitkälle tehnyt yksin duunia; Halinin Willeltä sain vinkin varaslähdön korjaukseen ja se on kyllä toiminut: noudoissa normiharjoitteet kokeenomaisesti, mutta minäpä haenkin sen kapulan ensimmäisellä kerralla itse. Jos Pekan persuus nousee nurmikolta lähteäkseen ennen aikojaan niin jakaus uuteen malliin ja selkeästi kerron että t-u-o e-i- k-ä-y. Nykii se siinä vieläkin mutta selkeästi on jo parempi. Esteiden keirtoa ei ole edes yrittänyt joten toiveena on saada ainakin hyvä- arvosana kokeessa tästä osiosta.

Päivi (Pätkä) ja tytöt ovat jääneet tässä Pekalle-tulos-vaikka-henki-menisi- rupeamassa melkoisen vähälle huomiolle treenien suhteen. Pätkä nyt on päässyt muutamaan otteeseen pureskelemaan mutta siinäpä ne hillumiset. Ensi viikonloppuna Rottishovin maalimiesleirillä sitten Pätkäkin pääsee taas hommiin

.. no eivät ne vielä ihan punerra mutei kaukana ole. Ja riippuu tietty puskasta.

Melkein jokaisesta blogista löytyy jostain kohtaa maininta, että kirjoittelut ovat jääneet vähiin. Täältäkin. Kesä on kovin kiireistä aikaa tällä pientilalla, varsinkin nyt kun kolmen vanhuksen omaishoidon lisäksi on puutarhan- ja taloudenhoitoa enemmän kuin jaksaa. Koirat tietenkin pitää treenata siinä sivussa.

Pikaisesti päivitystä; Pekan kanssa päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan koekentät, ei niin hirveän hyvällä menestyksellä kuitenkaan. Oma jännitykseni hipoi sellaisia sfäärejä että sanat eivät riitä kuvailemaan. Koe oli selkeääkin selkeämin taidontarkastusta ja vikalistan hakua. Ja näitä saatiin.

Jäljellä, jonka kuvittelin olevan vahvin osa-alueemme, treeneissä aikaansaamani mitätön paine jäi sen alle, mitä koetilanteessa niskaan iski. Ihmettelyä aiheuttivat pellon laidalla töllistelevät ihmiset kuin myöskin vieraat, jotka kulkivat jäljellä perässä. Alkuun työskentely oli ihan mallikasta, eka esinekin ilmaistiin kahteen otteeseen. Kulmat menivät hienosti, mutta sitten se viimeinen suora ja esine olivat melekosen hirviää kahteltavaa. 60 pistettä.

Tottiksessa en saanut koiraa tiloihin millän perkeleelläkään. Olisimme kenties saaneet vaaditut 70 p kasaan ilman hyppynoudoissa tapahtunutta rajua varaslähtöä.

Purut sitten olivatkin päivän parhaat, 94p. Pojoja lähti maalmiehen häirinnästä ja pitkään liikkeeseen siirtymisessä annetuista lisäkäskyistä. VIK erinomainen, täydet otteet, kesti hyvin kuormitusta ja oli ohjattavissa. Voittajafiilikset sain päivän päätteeksi. Lokakuussa uudestaan.

Varma kevään merkki meidän talossa on se, kun alan stressata paprikan esikasvatuksen myöhästymisestä -taas. Joka ikinen vuosi sama juttu. Mitä iloa on vanhenemisesta, jos ei iän myötä edes viisastu, saati opi kokemuksistaan? Multaan mieli kuitenkin jo vie -sekä kasvihuoneen että jälkipeltojen osalta.

Jälkipelloille pääsyä odotellessa voi vaikkapa treenata tottista. Tai puruja. Whatever. Voi myöskin ottaa rennosti ja olla stressaamatta siitä, onko perusasennossa koiran varpaat samalla tasolla omien kanssa tai paskantaako se nelikuinen pentu perusasennossaan nyt vielä kuinka monta kertaa sisälle päivässä. Suomi on tänä päivänä koiraurheilun huippumaa ja kukapa sitä mitalikakkua ei haluaisi maistella? -Minä en.

Tunnustaudun yksilöksi, joka ei omaa vähäistäkään kilpailuviettiä. Nada. Zero. Zip.  Ei niin, ettäkö olisin ollut tällainen aina. Ehei, jo 2000- luvun alussa jäin "sairaslomalle", perfektionismin teurastettua minut sekä henkisesti että fyysisesti. Kaikki puheenjohtajuudet, sihteerin, koetoimitsijan, ratamestarin, kanttiinivastaavan, kenttäpäällikön yms työt -yhtäaikaisesti kahden kisaikäisen koiran pitämisen ja treenaamisen kanssa, olivat liikaa. Tuohon aikaan tosin riitti, että tottiksesta sai 71 pistettä ja maastosta 150- siihen oltiin enemmän kuin tyytyväisiä. Aika oli se, joka ei riittänyt. Nykyisin joka ikisen uuden koirakon odotusarvona on osallistuminen rotumestaruuksiin -tai ainakin MM-karsintoihin eikä alle 95 pistemääriä -miltään osa- alueelta- pidetä yhtään minään. Helppoahan siis ennen oli?

En edelläkirjoitetulla kuitenkaan halua millään tavalla moralisoida tai halventaa huipulle haluavia tai siellä olevia. Tähän ikään ja kokemukseen mennessä sitä on oppinut hyväksymään ihmisten ja koirien eroavaisuudet. Olen kuitenkin -as we speak- ehdokkaana uudeksi SEY:n eläinsuojeluvalvojaksi, joka asia on pakottanut minut (tietyistä näkökulmista) uudelleenarvioimaan omia päämääriäni ja motiivejani kaiken eläinten kanssa harjoittamani toiminnan suhteen. Omat moraaliset ja eettiset arvoni tässä siis puntarissa -muiden mieliin en katso omaavani minkäänlaista oikeutta. Mietintää herättää lähinnä koiran esineellistämisyyden muuttuminen arkipäiväiseksi. Pohdittavaa tällä saralla riittänee vielä..

Edellämainituin perustein siis kerrottakoon, ettö tämänpäiväinen Pekan tottissessio meni omien kriteerieni mukaan hyvin. Perusasento on enemmän kuin edessä, mutta enpä aio sitä nelivuotiaalla koiralla enää korjaamaan. Liikkeestä maahanmeno jäi istumiseksi -kahdesti (kyllä se kotona osaa..). Luoksetulo oli aivastuksen vajaa, lisäkäskyllä korjasi. Osaa kyllä korjata, se ei ole ongelma. Se on, että koetilanteessa ei korjauskäskyjä katsota hyvällä silmällä. Noutokapulaa piti "väärillä hampailla" eli M:illä kun ote pitäisi olla het kulmureiden takana. Nojoo, ollaan treenattu noutoa vain ja ainoastaan niin, että edessäistuessa annan elukalle kapulan hampaisiin, pakitan ja annan käskyn "tuo". Suojelutreeneissä taas opiskellaan kokosuunotetta. Toki se voi Elukalla olla geneettinenkin eli sitä ei tartte opiskella, sitä kokosuunotetta.

Emt.. tuntuu, että talkoohenkisyyden myötä on koko koiraharrastuksesta hiipunut se harrastamisen into ja palo, minkä voimin joskus muinoin SM- kisojen jälkikokeeseen osallistujat matkustivat bussilla lähelle kisapaikkakuntaa, kävelivät kisa"keskukseen" ja jäljille mennen tullen ja jonka tuloksina saadut koulutustunnukset ja SPKL ansiomerkit olivat rinnastettavissa residentin myöntämiin kunniamerkkeihin..

Ehkä mä vaan oon tulossa vanhaksi?

Pitihän se arvata, että allekirjoittaneen bloggausinto hiipuu kuin sateenyllättämä nuotio. Yritänpä nyt taas aktivoitua tämänkin suhteen.

Amigosit ovat siirtyneet uusiin koteihinsa (tai noh, Dusty eli Päivi jäi tänne syntymäkotiinsa mutta vaihtoi sentään huonetta) ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Knok Knok ja Knop. Kutsumanimiltään Lucky jäi Luckyksi, Nedistä tuli Sinko ja Dustystä Poika Nimeltä Päivi. Poika oli alkuperäinen ajatus, mikäli Pekan pojan joskus itselleni saisin. Saijan laukaiseman myötä Pojasta tuli sitten Päivi. Ei nimi miestä jos ei mies nimeä.. Kaikille C-pennuille on myös ensimmäiset rokotukset saatu pois alta; painoa 12-13 kg ja korkeutta kasvupyrähteisillä bout 45 cm.. 12 vkon iässä siis

Sinko asuu kolmen lapsen, kahden aikuisen ja yhden malinoisnartun seurana Paltamossa. Suunnitteilla huikeat toko- ja agilitourat. Ylisosiaalinen, itsenäinen hassuttelija ja koko maakunnassa jo tunnettu "taistelukone"

Luckyllä on Kuusankoskenperheessään seurana kaksi malinoissiskosta. Kunhan kevät tästä etenee, pääsee Lucky katselemaan suojelutreenejä oiken urakalla. Pienimuotoisessa testissä oli jo kehuttu lupaavaksi pennuksi Itsenäinen, rohkea -ja itsepäinen tyttö

Kotitonttu Päivin päätyönä on isän ja emon kiusaaminen ja se seuraa isänsä tassunjälkiä melkein kaikessa. Treenihallilla Päivi on vieraillut viikottain aina kahdeksanviikkoisesta saakka; se ei ole aivan niin yltiösosiaalinen kuin sisaruksensa joten hieman apua takuuvarmasti koiramyönteisiltä treenikavereilta. Kiitos heille -ja anteeks kans. Pientä leikkiäkin on maalimiesoppilas Jyrin kanssa jo tehtykin:

Ja toisetkin..

 Ollaan myös tutustuttu taas uusiin eläinlajeihin- tämä on joku rottenwiineri tai vastaava..

Päivin oma Picasa-verkkoalbumi löytyy TÄÄLTÄ ja Luckyn TÄÄLTÄ

Niin raivostuttavaa ja voimiasyövää kuin kuusiviikkoisen pentueen hoitaminen voi ollakin, on Amigosien kohdalla asiat toisin. Aiemmin olen odottanut ensimmäisten lähtöä kuin kuuta nousevaa mutta nyt.. En tiedä, kultaako aika muistot,  tuoko ikä itselle sentimentalisuutta lisää vai mikä on syynä mutta voisin hyvinkin kuvitella kaikkien jäävän kotiin

Nooh, nuo kaksi luovutuspvää kuitenkin ovat jo ovella eikä niistä eroon pääse. Lucky muuttaa uuteen kotiinsa Kouvolaan lauantaina ja jompikumpi pojista matkaa Arton seurassa junalla Paltamoon ensi viikolla. Nyyh. tuleviin koitoksiin valmennaudutaan kotona kaikin mahdollisin tavoin. Autotallissa käydään ihmettelemässä romuja ja pimeyttä ja navetanvinttiin suuntautuvilla lämmityspuunhakureissuilla minulla on kolme hyvinkin innokasta apuria. Ainakaan mitään isompia alustavammoja lapsilla ei tunnut olevan, tosin vain lautakasa ja halkopino on vasta testattu. Pekka- isä näyttää hyvää esimerkkiä niissäkin ja auttaa myös lumihankijuoksussa. Koko perhe -Kenkku, Pekka ja lapset, ulkoilevat päivittäin ainakin kertaalleen yhdessä. Kenkku kun on mieleltään vielä hyvinkin lapsenomainen, sujuu leikitys hienosti. Pientä tunkua imemiseen vielä on, mutta malinoisinomaiset väistöliikkeet sujuvat emältä hyvin.

Dustyn korvat ovat viimeistä pongahdusta vailla pystyssä, Luckyllä nosto tapahtui jo aiemmin ja Nedin toinen vielä lupsattaa puolitangossa. Fia ja Inkku kävivät tänään antamassa ihmisterapiaa, Fia ystävällisesti avusti jälleen kynsienleikkuussa. Kiitos. Amigosit tapasivat myös uuden eläinlajin edustajia, mistä tässä videopätkää

Kennelliitosta tuli postia: Amigosit saivat omat paperinsa Iso kiitos SKL. Tämä juttu meni hienosti!

No niin, nyt se on tehty eli Amigosien ensimmäinen autoilu. Määränpäänä oli Tuomo-sedän vastaanotto jossa terveystarkastuksen ohella niskaan nahan alle sujautettiin piippaava siru. Kauniina ajatuksena oli tehdä tästä retkestä kovinkin rauhallinen ja seesteinen mutta ainakaan alkutoimet eivät tätä ajatusta tukeneet. Ulkopuolisten tahojen aikataulut sotkivat omani ja loppupeleissä pennut piipersivät perässäni pihaportista ulos ja autolle, jossa nostin ne yksi kerrallaan takarontin häkkiin. Auto käymään ja matkaan. Pysäköintipaikan löytäminen näin joulun alla Liedon keskustassa ei ole mitenkään helppo tehtävä mutta pientä kyynärpäätaktiikkaa käyttäen sain paikan ihan klinikan oven vierestä. Yksi oksennus oli matkalla joltain päässyt mutta senkin Amigosit ystävällisesti hoitivat itse parempiin masuihinsa.

Pentu kerrallaan käytiin sitten klinikalla ja tietenkin myös kunnon vaa´alla. Lucky ja Dusty painoivat molemmat 4600 g ja Ned sirpakkana poikana 4300 g. Sirutuksen myötä myös poikien nimet lyötiin lukkoon; Dustystä tuli Crusader ja Nedistä Cromwell. Luckyn Comet: han oli jo aiemmin päätetty. Tuomo totesi kaikki lapset terveiksi jöntiköiksi, ainoastaan pojat saivat papereihinsa merkinnät "kivekset eivät vielä laskeutuneet". Pienillä pojilla on tapana imaista kalleutensa vatsaontelon syövereihin kun jännittää joten suurta huolta ei tämän asian suhteen vielä ole. Emän puolelta on kuitenkin puutosta esiintynyt joten asiaa tarkkaillaan mahdollisimman hyvin.

OmaKoira- systeemin kautta Tarmo naputteli pentujen mikrosirunumerot odottaessa SKL: on järjestelmään ja kotiinpäästyäni minä omalta koneeltani ruksasin rekisteröintiasian osaltani loppuunkäsitellyksi jolloin asia siirtyi SKL:n valtaan. Seuraavana pvänä vastaanotin automaattisen emailin jossa kerrottiin rekisteröinnin olevan maksua vaille valmis. OmaKoiran kautta siis verkkopankkiin suorittamaan maksu. Tänään sitten olivat Amigosit saaneet paikkansa KoiraNetissä, lapsoset löytyvät TÄÄLTÄ. Nyt sitten odotellaan postitse saapuvia rekisteritodistuksia. On tää niin helppoa nykyaikana!

Pihalla käydään nyt päivittäin useampaan otteeseen ja siellä viihdytään säästä riippuen. Tänään mittari näyttää -24 joten pyrähdykset pihan ympäri isä- Pekan juoksuttamana saavat riittää. Isot ja pienet asiat tehdään jo miltei kokonaan paperille ja pihalle myös aina kun mahdollisuus.

Seuraavana ohjelmassa sitten pentujen testaus seitsemän viikon iässä eli ensi keskiviikkona. Farmimme toivottaa kaikille oikein rauhaisaa joulunaikaa pikku videonpätkän muodossa

Jo on riittänyt helinää ja kolketta, vilinän ja melskeen ohella. Mennyt viikonloppu oli vieras- eli ihmisterapiapainotteinen; Iso Käsi Fialle, Minnalle & KePolle, Saijalle, Anulle ja Willelle. Facebookissa on raportoitu naarmuista käsivarsissa ja uusimmat kuvat ovat joko aiheuttaneet tai lisänneet pentukuumetta ympäri maan. Söpöjähän nuo ovat mutta naskalihampaat löytävät päivä päivältä useammin tiensä mitä ei-toivotumpiin osoitteisiin..

Amigosit ovat tähän mennessä osoittautuneet hyvin avoimiksi vieraita kohtaan; kulttuurillisiin tai sukupuolellisiin eroihin katsomatta, mistä asiasta olen erittäin tyytyväinen. Uudet Isot Asiat otetaan vastaan joukkopöhinällä mutta uteliaisuus- se sitten vasta onkin hieno moottori pikku moulinexille Ihmisiä kohtaan pöhinää ei kuitenkaan ole havaittu. Pihalla käydään jo ihan rutiininomaisesti. Eilen käytiin kiertämässä ja tutustumassa Isin työpaikalla: kävelylenkki Pekkasen tekemää polkua pitkin kierrettiin useampaan otteeseen ja laajennettiin reviiriä. Katseltiin myös Isiä töissä; Michelin Man- jobi kiinnostaa varsinkin Luckyä erityisen paljon. Isi ei toistaiseksi kovin hyvin lapsia työpaikallaan suvaitse ja onhan se järkevääkin kun rengashommat saattavat noin pienille olla jopa hieman vaarallisia. Kovin pahasti Isi ei lapsiaan kurita mutta äänensävy on sellainen, joka vaimentaa vastalauseet kyseenalaistamatta. Kenkku- äidin äänensävy on viime aikoina ollut samanmoinen joten imetysjutut ovat nyt historiaa ja kiinteä muona ainoa ravinnonlähde.

Menuu lapsilla koostuu tällä hetkellä Josera Family -kuivamuonasta, riisistä, naudan mahasta, luu-liha-massasta, lohesta, kananmunista, kanamassasta ja piimästä. Myös hieman keitettyä naudan maksaa ja sydäntä ripotellaan joukkoon, siankorvat on janottaviksi maisteltu ja porkkanaa kiehuu hellalla as we speak. Loppuviikosta riisi jää pois muiden ainesosien lisätessä osuuttaan. Family- muonaa syödään ensiviikon alkuun jonka jälkeen säkki vaihtuu Emotion- sarjan Kids: iin.

Ulkonäkö kun jonkin verran merkkaa sekin, niin jännityksellä on odotettu korvien nousua. Kenkku- äidillä korvat sojottivat pystyssä neliviikkoisena ja Pekkasella ainakin noutohetkellä kuusiviikkoisena korvakkeet olivat ylhäällä. Amigoseista Ned nosti vasemman korvansa sunnuntaina ja Lucky yllätti sinkauttamalla molemmat härpäkkeensä ojoon eilen maanantaina. Väsymystilasta riippuen tötteröt ovat enemmän tai vähemmän siis käyttökunnossa.

Tänään tiistaina on sitten vuorossa käynti Tuomo-Sedän luona. Pennut saavat piippaavan sirun niskaansa ja terveydentila/kunto tarkastetaan. Käynnin yhteydessä Tuomo kirjaa eläinlääkäritunnuksillaan  jo esirekisteröityjen pentujen TM- nrot Kennelliiton OmaKoira- järjestelmän kautta kunkin otuksen tietoihin jonka jälkeen varsinainen sähköinen rekisteröinti alkaa. Tämä on minulle ihan uusi tapa rekisteröidä pentue, jännityksellä odottelen, miten homma toimii. Muutamia kuvia vielä:

Halinin Wille & Ned:

Pojat:

Lucky:

Pentujen ruokintaohjeet lisätty malinuts.net :iin.